tiistai 30. marraskuuta 2010

Ahkerointia kuvin ja sanoin


Koko syksyn olemme ahkeroineet joka torstai-ilta. Jännitys tiivistyy aina kun pääsee kurkistamaan uusinta kuvaa.

Olemme opiskelleet uusia valokuvaan perustuvia tekniikoita. Onnistuminen toisilla tekniikoilla on varmempaa kuin toisilla. Jokaiselle löytyi se mieluisin ja kaikki saivat kokeilla uusia tekniikoita.

Värien sekoittaminen ja levittäminen on oma taiteen lajinsa. Eri tekniikoissa käytetään erilaisia väriseoksia.

Valokuvia siirretään laatalle valokopioita ja valoherkkää kalvoa käyttäen. Jokainen kuva on kuitenkin käsityönä tehty ja värjätty eli uniikki vedos.

Ryhmällämme on erinomaisen hyvä yhteishenki, mutta jokainen keskittyy omaan tekemiseensä, kuten kuvasta näkyy. Ilta loppuu lähes aina kesken, kun on hyvään työvauhtiin päässyt.